![]() |
| Tarhaidänunikko, Papaver orientale. |
Ison tontin elämää ja vuodenkiertoa lähinnä kuvien ja lyhyiden kuvatekstien avulla esitettynä.
torstai 10. helmikuuta 2011
Valokuvaus
Tässä on viisi aikaisempaa kirjaa, joissa on käytetty ainakin muutamia minun kuviani.
Valokuvaamisesta on tullut minulle tosi mukava ja hyödyllinen eläkepäivien harrastus. Enpä olisi muutamia vuosia sitten uskonut, että minun kuviani olisi jossain kirjassa. Hakukoneiden kuvahaku on auttanut sikäli, että kuvien tarvitsijat ovat törmänneet kuviini netissä ja osanneet sitten kysellä muitakin tarvitsemiaan kuvia.
On mukavaa, kun kuville on löytynyt jo paljon hyötykäyttöäkin. Keväällä ilmestyy taas eräs puutarhan tuholaisia käsittelevä kirja, jossa on muutama kuvani mukana. Oletan, että kirjan tekijät pyrkivät sen saamaan markkinoille niin, että se olisi myynnissä jo Helsingin Puutarhamessuilla.
Tänään sain tarjouksen erään 2012 julkaistavan kasviaiheisen kirjan kuvittamisesta. Kirjan kirjoittaja tekee nyt kevään aikana listaa haluamistaan kuvista niin, että voin vielä kesän aikana kuvailla sellaisia kasveja, joista ei ennestään ole kuvia olemassa. Tähän saakka olen vain kaivellut koneelta mahdollisimman paljon kaivattuja kuvia, joten nyt on mukavaa, kun tietää ennakkoon kuvatarpeen. :)
Päivän orkidea.
![]() |
| Phalaenopsis hybridi. |
Päivän kuva.
Pakkaslukema oli ollut kireimmillään yöllä meidän mittarissa -20.4°C, mutta nyt on enää 13 astetta ja aurinko paistaa tosi kirkkaasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





