Nyt taitaa olla paljon erilaisia elukoita liikkeellä? Meillä ei ole omaa pihaa, mutta olen ikkunassa ja parvekkeella nähnyt majailevan oudon näköisiä kovakuoriaisen tapaisia, vähän niin kuin tuo hiekkakiitäjä. Sitten ihan hiljattain löysimme jalkakäytävältä pökertyneen ylisuuren koppakuoriaisen. Se kiinnitti huomiota koollaan. Mieheni kanssa kummatkin huomasimme sen, että mitä tuohon on pudonnut. Se oli mielestäni pitempi kuin tulitikkulaatikko ja aika leveäkin. Kaksi kilpeä -tai miksi niitä sanoisi- oli selässä, ruskeita, ehkä vihertävän kiiltäviä.
Kyllä nyt on todella paljon kaikenlaisia hyönteisiä liikkeellä.
Erilaisia luteita on poikkeuksellisen paljon tänä keväänä. Sitten on erlaisia jääriä, esim. lehtikantojäärä. Veikkaan, että se jalkakäytävältä löytynyt otus on ollut joku suursukeltaja, joita silloin tällöin eksyy kuivallekin maalle. Esim. autojen katoilta niitä tapaa ja tuokin on voinut tippua sieltä kadulle.
Palasin vielä kommentoimaan, kun kävin juuri googlettamassa ja kohta löysin suursukeltajan kuvan ja se oli juuri sama otus, jonka näimme! Mielenkiintoista että tuollaisiakin on!
5 kommenttia:
Nyt taitaa olla paljon erilaisia elukoita liikkeellä? Meillä ei ole omaa pihaa, mutta olen ikkunassa ja parvekkeella nähnyt majailevan oudon näköisiä kovakuoriaisen tapaisia, vähän niin kuin tuo hiekkakiitäjä.
Sitten ihan hiljattain löysimme jalkakäytävältä pökertyneen ylisuuren koppakuoriaisen. Se kiinnitti huomiota koollaan. Mieheni kanssa kummatkin huomasimme sen, että mitä tuohon on pudonnut.
Se oli mielestäni pitempi kuin tulitikkulaatikko ja aika leveäkin. Kaksi kilpeä -tai miksi niitä sanoisi- oli selässä, ruskeita, ehkä vihertävän kiiltäviä.
Kyllä nyt on todella paljon kaikenlaisia hyönteisiä liikkeellä.
Erilaisia luteita on poikkeuksellisen paljon tänä keväänä.
Sitten on erlaisia jääriä, esim. lehtikantojäärä.
Veikkaan, että se jalkakäytävältä löytynyt otus on ollut joku suursukeltaja, joita silloin tällöin eksyy kuivallekin maalle.
Esim. autojen katoilta niitä tapaa ja tuokin on voinut tippua sieltä kadulle.
Kiitos vastauksesta ja vinkeistä!
Palasin vielä kommentoimaan, kun kävin juuri googlettamassa ja kohta löysin suursukeltajan kuvan ja se oli juuri sama otus, jonka näimme! Mielenkiintoista että tuollaisiakin on!
Vasta eläkepäivillä minäkin olen noita hyönteisiä ehtinyt seurailemaan ja kuvaileman sekä oppinut niitä aika paljon tuntemaankin.
Ja siinä harrastusta riittääkin loppuelämäksi, kun aina vaan löytyy itselle uusia lajeja ja entisistäkin yrittää ottaa parempia kuvia. :)
Lähetä kommentti