Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Päivän kuvat.

Kellokukkien aikaa...

...sinisiä ukonkelloja...

...peurankelloja...

...sinisiä ja valkoisia ukonkelloja...

...hirvenkello...

...maitokelloja.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Päivän kuvat.



Tänä aamuna saatiin pientä ensiapua kuivuuteen, vettä satoi noin 2 milliä.
Nyt lämmintä on vain noin 19 astetta ja taivas pilvessä,
joten haihtuvuuskaan ei ole niin suurta kuin helteillä.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesän perhoshuipputapaus.

Stegania cararia, kilpimittari.
Viime yönä sain valolta kuvattua todella harvinaisen perhosen, jota on tavattu Suomessa vain noin parikymmentä kertaa ja se on toistaiseksi 100 pinnan havainto, eli aivan kuin maalle uusi laji.
Elävänä tuota ei ole tainnut kukaan muu Suomessa vielä kuvata, vaan havainnot ovat ilmeisestikin tulleet rysäpyynnistä ja ihan rannikolta, eli tuo on pisimmälta sisämaasta tehty havainto. Virolahden ja Imatran seudulta on pääosa aikaisemmista havainnoista ja nämä ilmeisestikin tulevatkin Venäjän puolelta.

Päivän kuvat.



Nyt näyttäisi pahimmat helteet helpottaneen, 
vaikka vieläkin lämmintä on noin 22 astetta.
Kuivuus vaan vaivaa kasvillisuutta.
Onneksi kalliolla on kuivuutta aika paljon kestäviä perennoja,
mutta luonnonalue ihan rapisee siellä kävellessä.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Konna.

Tämä on minulla aina öisin kaverina perhosia katselemassa ja tuo joskus niitä maisteleekin.

Iso perhonen valolla.

http://youtu.be/7h_24kMpE_s

Pikkuperhosia valolla.

Argyroploce mygindiana, male, puolukkakirjokääriäinen, koiras.

Argyroploce mygindiana, female, puolukkakirjokääriäinen, naaras.
Kyllä näitten mikrojen kanssa on välillä ihmeessä, kun erot lajien välillä voi olla olemattomia ja sitten vielä sukupuoletkin eroavat ulkonäoltään toisistaan.
Tuon koiraan olen kuvannut jo muutaman kerran aikaisemminkin, mutta nyt tuli valolle ensimmäinen naaras ja sen jouduin kysymään, kun en osannut sitä mihinkään yhdistää.
Onneksi sentään kuvat saa näytöllä isommiksi, kun nämäkin ovat luonnossa alle sentin mittaisia otuksia.

Päivän kuvat.


Viime yö oli todella lämmin ja mittarilukema pysyi koko yön yli 20 asteessa.
Luvatuista sateista ei tullut kuin muutama tippa silloin tällöin, 
mutta ei niistä paloa apua ole tähän kuivuuteen ja kuumuuteen.
Vuohenjuuret sentään pärjäilevät hyvin kuivassakin. ;)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Valorysästä.

Tortrix viridana, tammikääriäinen.

On näitä näköjään meillekin ilmestynyt. Ne eivät tule alas valolle ja lakanalle, 
mutta kalliolla olevaan rysään on tullut jo kaksi yksilöä, 
toinen aivan väritön ja toiseltakin jo muutama suomu irronnut.

Kiitäjä valolla.

Sphinx pinastri, mäntykiitäjä.
Kaksi edellistä yötä on olleet aika vilkkaita valoilla ja nyt näyttää tulevan vieläkin lämpöisempi yö, joten on mielenkiintoista nähdä mitä siitä seuraa perhosrintamalla.
Tämä aivan tuore kiitäjä tuli valolle noin puoli kahden aikaan.

Perhonen valolla.

Cossus cossus, puuntuhooja.
Vielä vähän isompi perhonen viime yöltä.

Päivän kissakuvat.






Nämä helteet alkavat jo rasittaa kissojakin ja viilennystä haetaan makaamalla maassa.
Vienolla näkyy vieläkin arvet naamassa, 
mutta muutoin se alkaa olla kunnossa.

Kauno sentään jaksaa vielä kiipeillä omenapuissa ja maassa maatessaankin leikkii kuivuneella saarnen oksalla.


Perhonen valolla.

Miltochrista miniata, ruususiipi.
Viime yöltä vähän värikkäämpi perhonen.

Päivän kuvat.





Kesän lämpöennytys meillä tuli tänään ja on +30,4°C.
Eilen illalla ilman viilennyttyä ajelin nurmikot ja nyt saisi sataa.

Perhonen valolla.

Lasiocampa quercus, female, tammikehrääjä, naaras.
25.06.2013.
Öiden lämmettyä on valollekin tullut ruuhkaa ja kuvia tulee päivittäin kolmisensataa,
joten läheskään kaikkia ei ehdi nimeämään ja siksi blogipäivityksetkin ovat jääneet vähiin.

Korentoja.

Calopteryx virgo,neidonkorento.
Noita sinisiä koiraita lentelee silloin tällöin meillä pihapiirissäkin, vaikka tontti on nytkin todella kuiva. Eilen lähdin sitten seuraamaan, että mistä niitä löytyisi enemmän. 

Vastapäisen pellon avo-ojien vesilammikoiden lähettyvillä niitä näki jo aika paljon, mutta lähijärvien välisellä purolla niitä vasta olikin, aivan kuin hyttysparvia.

Yleensä ne eivät päästä paria metriä lähemmäs ja siksi kuvaaminen on aika hankalaa pokkarin kanssa, mutta tämä pariskunta antoi ihan rauhassa kuvailla parinkymmenen sentin etäisyydeltä.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Päivän kuvat.



Hiostava ja painostava ilma on tänäänkin ja pilvisyydestä huolimatta lämmintä on jo nyt +23,2°C. Paikallisennusteessa on yksi tippa sadetta tälle päivälle ja nyt alkoikin tihkusade.
Nurmikon leikkuuta olen jo useamman päivän miettinyt, mutta kun päivällä helteessä ei oikein jaksa lykkiä konetta ja toisaalta pelottelivat kovilla helteillä ja lyhyt nurmikko palaa silloin herkästi niin nyt se sitten saakin kukkia.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Päivän kuvat.

 Punaisten pionien kukinta alkaa olla jo lopuillaan...

...mutta valkoiset ovat vähän varkoisemmassa paikassa ja myöhäisempiä.
Tämä helleaalto kyllä lyhentää taas kukinta-aikoja.
Nyt on mittarissa jo +27,1°C, vaikka taivaalla on vähän pilviäkin.

Täysikuun aikaa.

Kun tuosta superkuusta niin puhtaan, 
niin täytyihän minunkin käsivaralta siitä räpsäistä kuva.
Kuvan otin pari minuuttia yli puolenyön.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Päivän kissakuvat.

Kaunon eilisiltainen saalis...



...silityksiähän sitä piti siitä saada...


...sitten sen kanssa leikitään...


...ja kuskataan vähän vaikeampaan paikkaan...
...nytkö se leikkikaveri jo väsähti?