Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Päivän kuvat.




Kuumuus ja kuivuus jatkuu meillä edelleenkin ja sammalleimut kalliolla näyttävät nyykähtävän aivan täysin, kun ne ovat täydessä paahteessa koko päivän. Samoin kissantassutkin ovat ihan lupsahtaneita, vaikke ne ovatkin kuivan paikan kasveja.

Surkealta näyttää tilanne, kun ensi viikolla on parinakin päivänä tulossa puutarhavieraita. Olen kyllä jo ennakkoon varoittanut tästä mahdollisuudesta, koska tämä alkaa olla meille jo aika tuttua.

Nyt huomaa sen, kuinka tärkeitä varjon tuojia ovat isot puut tällaisina aikoina. Muori on monesti vaatinut kaatamaan noita saarnia ja isoimpia vaahteroita kun niistä tulee valtavasti siemeniä. Ne ovat kuitenkin tänäkin kesänä antaneet suojaa ja varjoa tienvarren kukille, joten en kyllä suostu kaatamaan yhtään noista puista.

Ei kommentteja: