Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

perjantai 2. elokuuta 2013

Päivän kuvat.


 Viime yönä otin kuvia otsalampun valossa tarhakurjenmiekoista ja pasuunakukasta...
...ne muuttuu ovelasti hopean värisiksi siinä valossa ja pasuunakukka avaa öisin kukkansa kokonaan ja tuoksuu voimakkaasti.
Päivällä tuoksua ei tunnu juuri ollenkaan ja kukatkin vähän repsahtavat ja yksi kukka on jo tipahtanut maahan vanhetessaan.

6 kommenttia:

pivi kirjoitti...

Aavemainen kuva tuo eka :)

Raakki kirjoitti...

Siksi sen kuvan otinkin, kun nuo kukkien lehdet näyttivät ledivalossa aika kummallisilta.

Saila kirjoitti...

Hienot yökuvat!
Luulen, että annoin liikaa lannoitetta sulta saadulle pasuunan pistokkaalle - se on kasvanut valtavasti ja tehnyt huiman kokoiset lehdet, mutta ei mitään nuppuja. Tosin voi olla, ettei se muutenkaan kuki samana vuonna kuin se kasvattaa juuret.
Mutta otan sen sisälle talveksi ja katsotaan sitten ensi vuonna! Olin kyllä siinä luulossa, että pasuunat ovat syöppöjä ja juoppoja ;-)

Raakki kirjoitti...

Ihan oikein olet sitä ruokkinut ja on sillä vielä aikaa kukkia, vaikka ei kaikki ensimmäisenä vuonna kukikaan.

Tuo valkoinen minulla oli orkideoiden kanssa kellarin lämpöisessä huoneessa ja se sai keinovaloa koko talven ja kukkikin siellä lopputalvesta ja nyt sitten kukkii ulkona uudestaan.

Isommassa keltaisessa ei ole vielä nuppuja, vaikka se on kasvanut pituutta jo toista metriä. Eikä liioin vaaleanpunaisessa, se kun lähti keväällä tosi hitaasti kasvuun.

Katja Lammi kirjoitti...

Upeat kukat tuossa pasuunassa. Itse vielä odottelen josko sinulta saamani pasuuna kukkisi vielä syksyn mittaan. Hyvin on kasvanut muutoin,mutta nuppuja ei vielä näy.

Raakki kirjoitti...

Se on aina vähän tuurissaan noiden kukinnan kanssa, varsinkin ensimmäisenä kesänä.

Isommassa keltaisessa minullakin on vasta hyvin pienet nuppujen alut, mutta on tässä onneksi vielä aikaa reilu pari kuukautta ja pienen kukan voi ottaa sisällekin ennen pakkasia, niin se voi kukkia sitten siellä loppuun.