Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Päivän kuva.

Yöllä oli pakkasta yhdeksän astetta, 
mutta nyt enää noin neljä astetta ja maa on pysynyt valkoisena.
Vaikka taas valvoin aika myöhään, niin heräsin auringonnousun aikoihin.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Päivän kuva.

Viime yönä satoi lunta sen verran, että maa tuli valkoiseksi. 
Kai tuota nyt voi sanoa ensilumeksi meillä,
kun se näyttää pysyvän maassa ainakin tämän päivän,
koska pakkasta on nytkin pari astetta.

torstai 28. marraskuuta 2013

Päivän kuva.

Vaihteleva ilma tänään, välillä paistaa aurinko ja hetken päästä on taas ihan pilvistä.
Sakokaivojen kannet on aika hyvin maastoutuneet sammaleella.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Remontti jatkuu...



Eilen sain jo vähän näkyvääkin aikaiseksi pesuhuoneessa,
eli kahdelle seinälle laattaa.
Sirkkelöitävät laatat jätin vielä pois,
kun en viitsi sisällä pölyttää ja ulkona oli yöllä turhan pimeätä.
Tänään pidän välipäivän noista hommista ja tuo jatkunee vasta perjantaina.

Päivän kissavideo.


Jostain syystä en saa videota siirrettyä blogiin ja siks laitoin linkin Youtubeen.
Katsellessa kannattaa valita HD -tila ja kokoruutunäyttö.

Päivän kuva.

Viimeöisen vesisateen jälkeen ola palattu taas normaaliin päiväjärjestykseen,
eli maa on sulana ja kolme astetta lämmintä.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Päivän kuvat.


Viime yönä oli pakkasta 8 astetta ja maisema on nyt huurteesta valkoisena.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Päivän kuva.

Viime yönä on pakkasta ollut 5 astetta ja nytkin vielä 3 astetta.
Aurinko paistaa kuitenkin kirkkaalta taivaalta,
joten eiköhän nuo huurteet pian sula pois.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Remontti jatkuu...


Nyt alkaa remontti olla hyvässä vaiheessa,
kun saa joka päivä jotain näkyvää aikaiseksi,
eikä työt ole enää niin kamalan likaisia ja pölyisiä.
Kosteuseristysmassaa on nyt levitetty kaksi kerrosta.

Päivän kuva.

Hieno aurinkoinen marraskuun sunnuntaipäivä on tänään!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Päivän kuva.

Olisi aika hieno ilma ulkonakin, mutta remonttia pitää jatkaa kellarissa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Remontti jatkuu...


Nyt on jo vähän siistimpiä hommia, kun sain leviteltyä pohjustus Primerin pintoihin.
Tuntuu välillä vähän hassulta kun tila täytyy niin huolella kuivatella ja sitten taas kastellaan pinnat erilaisilla aineilla.

Päivän kuva.

Eilen oli tosi märkä ilma ja vettä satoi ajoittain ihan kaatamalla.
Nyt alkaa maa olla jo ihan läpimärkää syvemmällekin ja pihakaivoonkin on nyt tullut vettä.
Madot ahertavat lehtien kanssa ja vetävät niitä ihan nipussa maan sisään.

torstai 21. marraskuuta 2013

Remontti jatkuu...


Sateinen ja pimeä päivä, joten on mukavaa mennä jatkamaan remonttia.
Eilen pääsin töiden kanssa siihen malliin,
että sain tasoitekerroksen levitettyä kaikille pinnoille.
Nyt kevyt hionta vielä ja sitten Primerin levitys pinnoille tartunnan varmistamiseksi.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Päivän kuva.

Tänään on ihan mukavan leppeä ilma ulkona.
Marraskuunkaktuskin näkyy paremmin ulos,
mutta siitä on vaikeata saada kuvaa ikkunan heijastusten vuoksi.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Päivän orkidea.

Paphiopedilum hybridi.

Päivän kissakuvat.


Kissatkin ottaa sadepäivän vähän rennommin.

Päivän kuva.

Tänään onkin sitten tyypillinen marraskuun ilma,
vettä satelee ja on todella pimeää päivälläkin.
Tuo valkoinen kivimuurissa ei ole lunta,
vaan hiontapölyä pesuhuoneremontista.
Imuria joutui vähän väliä puhdistamaan,
kun suodatin meni nopeasti ihan tukkoon.
Parhaiten suodatin puhdistui,
kun sitä koputteli noihin kiviin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kissakuvia kesältä.

 Viime kesä oli meillä tosi kuiva, 
mutta joku pieni sadekuuro saatiin heinäkuun alussa...

 ...Kaunokin vähän sadetta ihmetteli, 
mutta älysi mennä räystään alle suojaan...

...lyhyeen se sade sitten loppui, eikä edes maa kastunut.

Kesän perhosia.

Ochlodes sylvanus, piippopaksupää.
12.07.2013. Vihti.

Thymelicus lineola, lauhahiipijä.
12.07.2013. Vihti.

Päivän kuva.

Ei voi moittia tällaisia marraskuun ilmoja!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kissakuvia kesältä.


Kesällä on mukavaa ottaa päivänokoset ulkona kukkapöydällä.

Kesän perhonen.

Ochlodes sylvanus, piippopaksupää.
05.07.2013. Vihti.

Sisällä kukkii.

Amaryllis (ritarinkukka), Hippeastrum x hortorum "Peter".

Amaryllis (ritarinkukka), Hippeastrum x hortorum "Peter".

Amaryllis (ritarinkukka), Hippeastrum x hortorum "Peter".
Nyt kukkii myös tällainen maatiaisamarylliksen ja jaloritarinkukan risteytys,
jolle olen antanut lajikenimeksi risteyttäjän etunimen.
Kukka muistuttaa paljon maatiaisamaryllistä,
mutta kukka on pikkuisen isompi ja valkoistakin on vähän enemmän.
Valaistus vaikuttaa paljon kukan väriin,
ylemmät kuvat otin auringonpaisteessa
ja alimmam keinovalossa.

Päivän kuvat.


Todella hieno marraskuinen sunnuntaipäivä,
eikä ennustetusta myrskystä ainakaan vielä näy merkkejä.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kesän perhonen.

Aphantopus hyperantus, tesmaperhonen.
04.07.2013. Vihti.
Muutaman päivän kuvat sain taas tänään selattua läpi.

Päivän orkidea.

Guaricyclia Plicaboa 'Dancing Queen'.

Guaricyclia Plicaboa 'Dancing Queen'.

Remontti jatkuu...

Aikamoinen homma on saada mattoliimat hiottua pois seinistä.
Kokeilin jo porakoneella ja piikkauskoneella,
mutta niillä on turhan hidasta ja pölyistä hommaa ja siksi hain vuokraamosta timanttihiomakoneen ja nyt pitäisi kokeilla, että onnistuuko sillä työ paremmin.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Perhostoukan jälkiä.

Phyllonorycter apparellus, harmohaapamiinakoi.

Phyllonorycter apparellus, harmohaapamiinakoi.

Phyllonorycter apparellus, harmohaapamiinakoi.
Pitkästä aikaa ehdin vähän perhoskuviakin vilkuilemaan ja olin saanut Hyönteisfoorumilla nimen haavanlehtiä syöneelle perhostoukalle. Olen aina luullut, että joku tauti tekee lehtiin tällaisia jälkiä, mutta ne tosiaankin tekee pikkuisen koiperhosen toukka syödessään lehteä.

Vaikka en olekaan tämän lajin aikuista perhosta vielä nähnyt ja kuvannut, niin tästä tuli kuitenkin 906 perhoslaji minulle, koska mukaan lasketaan kaikki kehitysvaiheet ja syöntijäljetkin, jos ne vaan pystytään tunnistamaan.

Päivän kissakuva.

Orkideoiden kastelua Kaunon kanssa.

Sisällä kukkii.

Maatiaisamaryllis (pikkuritarinkukka), Hippeastrum rutilum.

Maatiaisamaryllis (pikkuritarinkukka), Hippeastrum rutilum.
Amaryllistenkin kukinta-aika on alkanut meillä.

Päivän kuva.

Kostea ja pilvinen päivä, lämmintä noin 4 astetta.
Varjoyrtti ja sormustinkukka yrittävät vielä kukkia.

torstai 14. marraskuuta 2013

Sisällä kukkii.

Marraskuunkaktus, Schlumbergera truncata.

Marraskuunkaktus, Schlumbergera truncata.

Marraskuunkaktus, Schlumbergera truncata.
Nyt on marraskuunkaktus täydessä kukassa.