Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Illan viimeinen kukka.

Käenkukka, Lychnis flos-cuculi.
22.06.2012.

Toukka ja perhonen.

 
Acronicta rumicis, pilkkuiltayökkönen.


Toukka ja aikuinen perhonen.

Mukavia vieraita.

 

Tänään meillä kävii mukavia vieraita, Saaripalstan Ransu ja Musti.


 Vieno ei ollut ollenkaan maisemissa ja Kaunokin vähän vierasti Ransun ja Mustin palvelijaa ja meni yläkertaan sängyn alle piiloon.
Kiireisiä vieraat olivat, eikä Ransukaan tämän enempää ehtinyt ulkoilemaan meillä.

Puutarhakirja.

Tänään sain tämän hienon kirjan ihan kotin toimitettuna!
Kirja on ilmestynyt jo talvella, mutta maltoin kuitenkin odotella sitä tänne saakka.
Selasin kirjan nopeasti läpi ja se näyttää todellakin hienolta,
joten se kannattaa kyllä ilman muuta hankkia.
Vaikka meillä onkin isompi puutarha,
niin tuosta kirjasta löytyy hyviä vinkkejä ruukku-, parveke- ja kasvihuoneviljelyyn.
Kirjoittaja Saila Routio oli kelpuuttanut kirjaansa muutaman meilläkin otetun kuvan. 
Kuka tietää, vaikka joskus joutuisimme siirtymään parvekepuutarhaan,
jolloin kirja on todella hyvää lukemista.
Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille,
koska siitä saa hyviä vinkkejä pikkupuutarhaan ja voihan niitä käyttää isommassakin.

En muistanut kysyä lupaa kuvan laittamiseen nettiin,
mutta tuskinpa kirjan kirjoittaja pahastuu räpsäisystäni.
Kuvassa hän esittelee kirjassaan olevaa meillä kuvattua pasuunaa.

Päivän orkidea.

Masdevallia 'Aquarius'.
Tämäkin on alkanut salaa kukkimaan kellarissa.

Päivän vertailukuvat.

26.03.2013.
26.06.2012.

Illan viimeinen kukka.

Jupiterinkukka, Lychnis flos-jovis.
21.06.2012.