Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Päivän kissakuvat.








Tänään ulkoilutin Vienoa pikkuisen valjaiden kanssa.
Oli siinä haistelemista ja kuuntelemista Vienolla.
Kaunokin kävi välillä katsomassa Vienoa,
mutta nuo valjaatkin näkyivät pelottavan Kaunoa.
Kauno lähtikin sitten jatkamaan kierrostaan,
se onkin jo viikon urakoinut kahden kissan edestä vahtiessaan tonttia.

Päivän kuvat.



Yö oli hyvin sumuinen ja sateinen ja vettä olikin sadellut 5 milliä.
Kaikki kasvaa nyt hyvin rehevästi, kun on kosteutta riittävästi,
mutta unikot eivät enää avaa nuppujaan näin märillä ilmoilla.