Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Päivän vertailukuvat.

11.07.2014.

11.01.2015.

Lumitöitä.


Viime yönä oli sadellut lunta jo niin paljon,
että piti ensimmäisen kerran tänä talvena lähteä lumitöihin.
Vasta nyt pääsin kokeilemaan uutta lumilinkoani,
jonka ostin loppuvuodesta.
Tuo on sellainen halpistarjousmalli,
mutta toivottavasti se on kuitenkin hintansa väärti.
Ainakin tällaista kevyttä pakkaslunta sillä sai heitettyä pois pihasta.
Saattaa kyllä olla, ettei tuo jaksa paksua nuoskalunta heittää,
mutta pidän ainakin toistaiseksi vanhankin lingon varalla.
Se vaan on jo lähes 40 vuotta vanha ja joka talvi pelkäsin sen hajoavan lopullisesti.