Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

torstai 12. toukokuuta 2016

Kuvauskierros puutarhassa.











Tiedotusvälineissä on nyt suurena uutisena lumettoman talven aiheuttamat tappiot puutarhoissa.
Lienee paljolti kysymys tehdyistä kasvivalinnoista,
eli mitä enemmän on hankittu erikoisia ja arkoja kasveja niin sit suuremmat tappiot.
Meillä on mahonia tähän mennessä ainut kasvi,
joka on kärsinyt talvesta eli kuivattanut lehdet ja varretkin kuolleet.
Alasleikkauksen yhteydessä kuitenkin huomasin jo uusia versoja tulleen.
Meillä suurempi ongelma alkaa olla kuivuus kalliolla ja sateita odotellaan.
Muutoin kasvit voivat minusta ihan hyvin,
eli maatiaiskasvit kestävät tällaisia vaikeitakin talvia.

Päivän orkidea.

Phalaenopsis hybridi.