Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Päivän kevätkuva.

21.05.2018.
Tänään taisi olla vuoden pimeimpiä päiviä, kun jo kolmen aikaan iltapäivällä alkoi hämärtää ja siksi piti kaivaa esiin kevään aurinkoinen kuva piristykseksi!

tiistai 4. joulukuuta 2018

Päivän kissakuvat.

 

Kevään kuvia selaillessa tuli vastaan tällaiset kuvat, kun Kauno on löytänyt vähän varjoisemman nukkumapaikan aurinkoisena ja kuumana päivänä.

Päivän kevätkuva.

20.05.2018.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Päivän kesäkuva.

01.06.2018.
Syksy on mennyt vauhdilla puutarhahommissa ja ilmojen kylmennettyä sisällä remonttia tehden, mutta jospa sitä nyt jatkossa malttaisi enemmän olla koneella kesän kuvia lajittelemassa ja nimeämässä perhosia. Samalla voisi muistella mennyttä kesää kuvien kanssa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Päivän kissakuva.

Niin se kesä taas on mennyt ja blogin päivitykset ovat unohtuneet kokonaan, mutta jospa tässä syksyn ja talven aikana taas tähänkin innostuisi.
Perhoskausi alkaa jo olla ohitse, mutta vielä kissatkin ovat olleet kaverina öisin niitä katselemassa.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Vienon saalis.




Vieno oli jostain saalistanut tosi ison vesimyyrän ja toi sen tietysti näytille keittiöön.
Onneksi matot olivat vielä kuivumassa pesun jälkeen, etteivät heti sotkeentuneet vereen.
Vieno suostui kuitenkin aterioimaan ulkona.

torstai 3. toukokuuta 2018

Kevään perhonen.

Endromis versicolora, male, kirjokehrääjä, koiras.

Endromis versicolora, male, kirjokehrääjä, koiras.