Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Päivän orkidea.

Phalaenopsis hybridi.

Phalaenopsis hybridi.

Phalaenopsis hybridi. 
Sisukkaita nämä perhoset joskus ovat. Tämäkin kasvatti yhdessaä vaiheessa tuollaisen torvimaisen lehden ja mietin, että noinkohan sen kasvu sitten pyshtyy, mutta ei sittenkään.

Kukka puski uudet lehdet tuon torvimaisen ehden kyljestä läpi ja jatkaa ka
svua ihan normaalisti.

Nyt vielä innostui kasvattamaan uuden haaran vanhaan kukkavanaan ja kukkii nyt jo neljällä kukalla ja viideskin on avautumassa.

Jäin ihan tarkoituksella tuon kuivuneenkin kukkavana leikkaamatta, kun sen juuressa oli vihreätäkin, josta se uusi haara lähti kasvamaan.

Viime vuoden puusavottaa. Osa 6.

Puusavotta jatkui viime talvena näihin aikoihin.










Jonkin verran puissa oli lahovikaa katkenneiden oksien kohdalla.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Viime vuoden puusavottaa. Osa 5.

Jatkoa taas muutamalla kuvalla viime vuoden puusavotasta.





 

Päivän orkidea.

Paphiopedilum Maudiae.
Tämä vasta jokin aika sitten lopetti edellisen verson kukinnan ja nyt aloitti uuden kukinnan.

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Miljoona katselukertaa täynnä kotisivuilla.

Raakkilan sivuilla on näköjään katselukertalaskuri pyörähtänyt yli miljoonan, joten käyttöä sivustolle näyttää olevan ihan mukavasti.
Laskurista puuttukin vielä reilu 200 000 katselukertaa, kun edellisen isomman päivityksen yhteydessä vaihtelin aika paljon kuvia ja aina kun sieltä kuvan poistaa, niin sen kuvan katselukerrat poistuvat myös kuvan mukana.
Vielä kevään mittaan ainakin lisäilen kuvia sivustolle, mutta saattaa isompi päivitys jäädä ensi talveen.

www.raakkila.fi


torstai 22. maaliskuuta 2018

Viime vuoden puusavottaa. Osa 4.

Jatkoa viime talven puusavotalle. 
Näistä kuvista näkee senkin, että tukirauta oli hinkannut puun ihan paljaaksi ja siksi se teki lehtiäkin jo aika vähän, eikä se enää kovin pitkäikäinen olisi ollut.











keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Uusi perhoslaji.

Archanara dissoluta, hentoruokoyökkönen.
Viime kesän perhoskuvia selaan edelleenkin ja tämän päivän löytö oli tuo kuvan otus, josta tuli minulle laji numero 1019 tästä omasta kilometriruudustani.

Viime vuoden puusavottaa. Osa 3.

Viime talvena tähän aikaan oli vähemmän lunta ja kuivissa olimahlavirtaus täydessä vauhdissa, kun pihakoivuja kaadeltiin porukalla.

Ensin kaksi koivua alempaa puutarhasta ja sitten tuo iso pihakoivu, konka halkaisija tyvestä oli yli 90 cm.

Samana päivänä ehdin vielä työkaverin kanssa paloittelemaan tuo paksun tyviosan ja kaveri kuskasi palat jo liiterille.