Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Pieniä perhosia.

Tänään taas kastelin orkideat ja otin jonkin verran kuviakin niistä. Tässä keräsin muutamia pieniä tavisperhosia ryhmäkuvaan. Ei noista kyllä kauempaa saa kunnon kuvia.

Joulukukka.

Amaryllis Hadeco 'Bambara'
Onneksi tämä ohikukkineena ostettu poistokukka on vähän vaaleamman punainen, kuin toinen samaan aikaan hankittu. Aika hyviä kukkijoita nämä ovat, kun tämäkin teki jo neljännen kukkavartensa. Ei jaksanut enää tehdä kuin kaksi kukkaa ja viides kukkanuppu näyttää kuihtuvan, joten voimat on mukulasta loppu.

Päivän kesäkuva.

28.07.2010

Päivän kuva.

Helmikuun viimeinen päivä - pakkasta noin 12 astetta, aurinko paistaa ja amaryllis kukkii keittiön ikkunalla.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Yökukka.

Mooseksenpalavapensas, Dictamnus albus 'Purpureus'

Kuvien lajittelua...

Sphinx pinastri, mäntykiitäjä.
Kuvittelin jo, että voisin siirtää osan vanhojen kotisivujen kuvista uusille kotisivuille. Nyt olen kuitenkin huomannut, että vanhat kuvat ovat aika huonolaatuisia ja olen ottanut paljon uusia ja parempia kuvia edellisen päivityksen jälkeen. Niinpä on vaan yritettävä ehtiä tekemään mahdollisimman paljon uusia kuvia sivuille ennen kevättä ja jatkaa työtä sitten syksyllä.

Tosin uusia sivuja on helpompi päivitellä, joten voihan sinne kesälläkin sadepäivinä jotain lisäillä.

Päivän kesäkuva.

27.07.2010
               Heinäkuun lopulla kallion kasvit kärsivät jo pahasti kuivuudesta ja kuumuudesta.

Päivän kuva.

Nyt on jo selvästi kevättä ilmassa. Pakkasta on vain pari astetta, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja lämmittää jo ihan mukavasti. :)

lauantai 26. helmikuuta 2011

Yökukka.

Lehtoängelmä, Thalictrum aquilegiifolium.

Päivän orkidea.

Guaricyclia Plicaboa.

Päivän kesäkuva.

27.07.2010

Päivän kuva.

Tänään on pitkästä aikaa pilvinen ja vähän pimeäkin päivä. Pakkasta on nyt enää noin viisi astetta ja tuuli on ajoittain kovaa.
Olen pyöritellyt aika paljon kesäkuvia kotisivuja varten ja pisti silmään tuo kiviportaiden peittyminen nyt kokonaan lumeen, eli tuossa kohtaa lunta on reilusti toista metriä.

Yökukka.

Lehtosinilatva, Polemonium caeruleum.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Päivän kesäkuva.

25.07.2010

Kuntopyörä.

Kovien pakkasten aikaan on liikkuminen jäänyt tosi vähiin ja kun istuu koneella pitkät päivät, niin jalat alkavat olla aika tönkköinä. Olen aina pitänyt noita kuntopyöriä ihan humpuukina ja pitänyt niitä laiskojen ja mukavuudenhaluisten ihmisten vehkeinä.

Olen nuorempana hiihtänyt laturetkiäkin yli 30 asteen pakkasissa, mutta vanhetessa alkaa tuo kylmänsietokin olla huonompi. Työaikoina jouduin paljon palelemaan rakennuksilla ulkoröissä ja siksi en enää nyt kiusaa itseäni kylmässä, kun mitään pakkoa siihen ei nykyään ole.

Eilen sattui paikallislehdessä olemaan mainos kuntopyörien alennusmyynnistä ja kun olin sellaista jo jonkin aikaa miettinyt, niin menin kauppareissulla niitä katsomaan ja ostinkin halvimman ja pienimmän kasaan taittuvan mallin.

Illalla sen kasasin kellarissa ja pariin kertaan koekäytinkin sitä ja ihan asialliselta se tuntui. En saa sitä siellä romujen joukossa kuvattua ja laitankin nyt kuvan sen pakkauksesta eteisessä ja kuvaan laitteen myöhemmin, kun tuon sen ilmojen lämmettyä tuohon ulkoeteiseen.

Yökukka.

Lehtosinilatva, Polemonium caeruleum.

torstai 24. helmikuuta 2011

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Päivän orkidea.

Phalaenopsis hybridi.
Tämäkin pieni viisi vuotta sitten hankittu perhonen aloittelee nyt kukintaansa. :)

Päivän kesäkuva.

23.07.2010

Päivän kuva.

-22.4°C oli pakkasta ollut yöllä enimmillään, nyt -15 asteen kieppeillä ja aurinko paistaa kirkkaasti. Rusakoiden polut kiertelevät omenapuiden kautta, mutta puut ovat jo niin vanhoja, ettei paksu kaarna kelpaa rusakoille syötäväksi.

Yökukka.

Orvokki, Viola sp.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Päivän kesäkuva.

22.07.2010

Päivän kuva.

Vähitellen yöpakkanenkin näyttää lauhtuvan - viime yönä pakkasta oli enää 22.4 astetta. Aamu on pitkastä aikaa ollut pilvinen, mutta nyt aurinko pilkistelee ajoittain pilvien takaa.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Yökukka.

Käenkukka, Lychnis flos-cuculi.

Päivän orkidea.

Tänään kastelin taas orkideoita ja kuvailin joitakin niistä. Tämä on hyvin tummanpunainen ja pienikukkainen Cattleya -tyyppinen kukka, mutta nimestä ei kummempaa tietoa ole.

Lintu.

Kuka tietää, että mikä tämä ruokintapaikalla käyvä lintu on? En saa siitä tuon parempaa kuvaa ikkunan läpi. Olen yrittänyt lintukirjoistakin etsiä, mutta en ole tuollaista niistä löytänyt.

Päivän kesäkuva.

21.07.2010
Heinäkuun kuumuudessa ja kuivuudessa alkoi muurin päällä oleva ketohärkkikasvusto ruskistumaan.

Päivän kuva.

Viime yönä pakkasta on ollut noin 26 astetta ja aurinko paistaa edellisten päivien tapaan kirkkaalta taivaalta. Rusakot näyttävät käyvän kanssa lintujen ruokintapaikalla, kun sinne on syntynyt ihan kunnon polut.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Yökukka.

Valkolehdokki, Platanthera bifolia.

Sulo talvella...





Tämä on sitä Sulon elämänmenoa näillä pakkasilla. :)

Päivän orkidea.

Phalaenopsis hybridi.
Tällainenkin ikivanha perhonen aloittelee nyt kukintaansa. Olen niin hätäinen aina kuvailemaan uusia kukkia, etten malta odottaa useamman kukan avautumista.

Päivän kesäkuva.

20.07.2010

Päivän kuva.

                       Melkein samoissa lukemissa oli pakkanen viime ja edellisenä yönä.


                   Aurinko paistaa taas kirkkaasti, mutta turhan kylmää on ulkona vieläkin.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Yökukka.

Tarhaillakko, Hesperis matronalis.

Päivän orkidea.

Phalaenopsis hybridi.  
Tämäkin on jo aika vanha kukka minulla ja aloittelee nyt kukintaa pitkän tauon jälkeen. Kukat ovat noin kolme senttisiä ja kasvi on muutenkin aika pienikokoinen.

Päivän kesäkuva.

19.07.2010

Päivän kuva.

Viime yön alin lämpötila jäi hieman alle kolmenkymmenen asteen.
Nyt autinko taa paistaa kirkkaasti ja pakkasta on enää 16 astetta.
Osaan ulkoikkunoista tulee öisin tuota kuurankukkaa.

Yökukka.

Päivänkakkara, Leucanthemum vulgare.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Auringonlasku.


Nyt pakkasten aikaan on monena päivän ollut hienoja auringonlakuja, kun usvaa nousee taivaalle.

Päivän orkidea.

Phalaenopsis hybridi.
Nyt aloittelee kukintaansa tällainen perhonen. Sen kukat ovat aika pieni ja kukka muutenkin pienikasvuinen ja sillä on vähän kirjavat lehdet.

Päivän kesäkuva.

18.07.2010

Aurinkoinen pakkaspäivä.


Tämän talven kylmin yö meillä nyt takana, -30.1°C. Nyt aurinko paistaa taas kirkkaasti ja mittarikuma on parhaillaan -19.7°C.