Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kaupunkireissu.

Tänään tein pikakäynnin Helsingissä ja poikkesin kovan sateen jälkeen Kaisaniemessäkin. Vettä oli siellä taas tullut reilusti ja osa kukkapenkeistä ja käytävistä oli vielä veden vallassa...


...siellä on tainnut ne kovat vesisateet haitata kasvien kasvua ja kukintaa. Siellä kukkii enää nauhukset ja muut korkeat kukat.

Ajelin sen uuden konserttitalon ohi, jossa silmäätekevät olivat juuri kuuntelemassa avajaiskonserttia.
Rakennus on aika huomaamaton ja vaatimattoman näköinen, mutta hyvä niin, ettei tullut Kiasman kaltaista maisemanpilaajaa.

Tämän päivän Hesarissa oli juttua Islantiin rakennetusta konserttitalosta ja se oli minusta kamalan näköinen, joten on ihan hyvä, ettei Helsinkiin sellaista hirvitystä rakennettu.

Päivän kuva.

Yöllä oli taas satanut vettä noin 7 mm.
Nyt on poutaa ja sopivan lämmintä, noin 14 astetta.
Vaaleanpunaisessa pasuunassa on nyt yli viisikymmentä nuppua. :)

Illan viimeinen kukka.

Oppineittenkukka, Zinnia elegans.

tiistai 30. elokuuta 2011

Päivän toukka.

Macrothylacia rubi, larva, heinähukka, toukka.

Macrothylacia rubi, larva, heinähukka, toukka.
Nyt on liikkeellä paljon isoja perhostoukkia, 
kun ne alkavat etsimään koteloitumis- tai talvehtimispaikkaa.
Tämän otin talteen maantieltä, ettei se jäisi autojen alle.
Talvehtii kuulemma toukkana ja vasta keväällä koteloituu
johonkin heinikkoon ja kuoriutuu jonkin ajan kuluttua 

Päivän kuvat.

 Viime yönä satoi vettä aika paljon ja ukkonenkin vähän kolisteli...


...kova tuulenpuuska oli kaatanut Zinniaruukun aitaa vasten.
Muutaman pasuunan kukkakin oli repeytynyt tuulessa.
Päivä on ollut vaihtelevaa pilvisyyttä ja auringonpaistetta, 
mutta vain joku pieni lyhyt sadekuuro on tullut.
Lämmintä sopivasti +17°C.

Bloggerissa ilmeisesti tehtiin jotain huoltotöitä tänään, kun osaan blogeista ei muutamaan tuntiin päässyt ollenkaan.

Illan viimeinen kukka.

Tiikerikukka, Tigridia pavonia.

maanantai 29. elokuuta 2011

Perhosia valolla.

Noita isoja siniritariyökkösiä on viime aikoina ollut valolla aika paljon.
Kokoerot on aika isoja valolla käyvillä perhosilla, 
kaverina yökkösellä on pieni koisa. :)

Päivän kuva.

Tänään piti sääennustus tarkkaan paikkansa. Sateen ennustettiin alkavan puolen päivän aikaan ja se alkoikin muutamaa minuuttia vaille kaksitoista. Nyt vettä näyttäisi tulevan ihan kunnolla, kun välillä katto oikein ropisee. Tarpeeseen tuo sade tuleekin.

Illan viimeinen kukka.

Syysasteri, Aster sp.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pyöräilyä.


 Eilisellä pyöräilymatkalla sattui vastaan hienoja kukkapeltoja. 

Aika isolle pellolle oli kylvetty jotain astereita ja tsinnioita...
 

...sekä salviaa kehäkukkia ja isot alueet auringonkukkaa.
Yleensä en tykkää nykyisistä arkkitehtien suunnittelemista moderneista taloista, 
mutta tämä on todella hieno - kuin satulinna. :)

Pyöraillessä näkee kyllä paljon paremmin maisemia ja muita kohteita, kuin autoillessa.

Ja lisäksi voi tavata nettituttujakin livenä, kun vaan röyhkeästi alkaa soittelemaan. Eilenkin tapasin ensin puutarhakaverin, joka kävi meillä keväällä. Sitten piti mennä käymään veljen luona Perttulassa, mutta tulikin mieleen soitella eräälle puutarhanhoitoa ja hyönteisiä harrastavalle pariskunnalle ja käännyinkin Vantaan suuntaan. Siinä sitten aikaa vierähtikin kasveista ja hyönteisistä turistessa ja ajelin kotiinpäin illan jo pimetessä.

Hieno kiertoliittymä.

 Eilen näin ensimmäisen kerran Otalammelle rakennetun kiertoliittymän valmiina.


Minusta tuo on tosi hieno - taideteos yleensä tylsien kiveysten joukossa.

Päivän kuva.

Aamu oli aurinkoinen, mutta nyt on pilviä kertynyt taivaalle.
Lämmintä on kuitenkin 23 astetta ja ilma on hyvin hiostava.
Ilmat ovat vielä hyvin kesäiset, mutta koivusta tippuu joka päivä lehtiä,
joten syksyn merkkejäkin jo vähän näkyy. Osasyynä lehtien 
tippumiseen kyllä saattaa olla jatkuva kuivuuskin, joten 
niitä ennustettuja sateita saisi jo tulla meillekin.

Illan viimeinen kukka.

Harakankello, Campanula patula.

Pyöräilyä

Oli aika hienoa ajella auringonlaskun suuntaan, vaikka siitä sitten pimeä tulikin.
Tämän kuvan otin Nurmijärvellä Perttulan suoralla.

lauantai 27. elokuuta 2011

Päivän kuva.

Hienot aurinkoiset ilmat jatkuvat edelleenkin.
Lämmintä on nyt +23,2°C, joten voisi olla hyvä pyöräilyilma.

Illan viimeinen kukka.

Orvokki, Viola sp.

perjantai 26. elokuuta 2011

Roskaa postilaatikossa.

Minua ärsyttää nuo väkisin postilaatikkoon tungettavat mainokset ja luettelot niin paljon, etten enää viitsi niitä edes kuskata paperinkeräyspisteeseen, vaan siirrän ne suoraan vieressä olevaan jätesäiliöön. Ne menevät siis avaamattomina kaatopaikalle.
Normaalin postin mukana tulevat mainokset kyllä yleensä vien sanomalehtien kanssa keräyspisteeseen, mutta näitä erikseen jaettavia en enää lähde kuskailemaan.

Päivän kuva.

Hieno päivä tänäänkin. Aurinko paistaa ohuen pilviverhon takaa ja lämpötila kävi jo hetkellisesti 25 asteen yläpuolella, nyt mittarilukema on 24,4°C.

Kallioltakin niittelin polun varrelta enimpiä heiniä ja muori on taas haravoinut ja kuskannut ne pois.

Illan viimeinen kukka.

Kehäkukka, Calendula officinalis.

torstai 25. elokuuta 2011

Päivän perhonen.

Argynnis paphia, keisarinviitta.
Nyt ei ole enää kovin paljoa kukkia perhosille peltojen reunoilla ja siksi niitä on nyt enemmän pihapiirissä ja syöttiviinikin tekee kauppansa. Osa perhosista on aivan tuoreita juuri kuoriutuneita, mutta osa taas aivan loppuunkuluneita, kuten tämä keisarinviittakin. Noita oli lennossa kaksikin, mutta ehjempi oli niin vikkelä, etten siitä saanut kuvaa. Minusta on pieni ihme, että tuokin kuitenkin pystyi lentämään, vaikka vasemmista siivistä oli puolet pinta-alasta repeytyneet pois.

Kyyn poikanen.

Ötökkäkuvauskierroksella kuvasin hiekkatiellä pienen kyyn poikasen, joka oli jäänyt auton alle. Se oli vain vähän yli kymmensenttinen ja eksynyt tielle, joka tuli sen kohtaloksi.

Päivän kuva.

Hieno ja aurinkoinen päivä tänäänkin, lämmintä 21 astetta.

Illan viimeinen kukka.

Hortensia, Hydrangea 'Endless Summer'.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Jäähyväiset Sulolle.

 Sulo nukkui rauhallisesti pois eläinlääkärissä...


 ...kaivoin sille haudan luonnonalueelle sen mielipaikalle...


 ...käärin sen torkkupeittoon, jossa se oli nukkunut sohvalla...


...nyt meilläkin on tontilla kissanhautamuistomerkki, 
jossa sammalleimut toivon mukaan kukkivat jo ensi 
keväänä pitkäaikaisen puutarha-apulaisen muistoksi.

Päivän kuva.

Hieno aurinkoinen päivä tänään, lämmintä parikymmentä astetta.
Eilen niitin vähän lisää luonnonalueita ja muori on niitä aamun kuluessa haravoinut.

tiistai 23. elokuuta 2011

Illan viimeinen kukka.

Syysleimu, Phlox paniculata.

Surun päivä.

R.I.P. Sulo 1995 - 2011

Päivän kuva.

Radiossa sanottiin, että Vartiokylässä olisi eilen satanut vettä kolmen tunnin aikana 66 milliä ja Kaisaniemessä tunnin aikana 35 milliä. Meillä oli mittarin pohjalla vajaa milli.

Nyt on aivan tyyni ilma ja lämmintä 17 astetta.

Tämä kesäpäivänhattu on meillä kasvanut perennana jo monta vuotta, eli se säilyy talven yli ja tekee siemeniäkin.

Illan viimeinen kukka.

Kärhö, Clematis 'Nelly Moser'.

maanantai 22. elokuuta 2011

Kauppatori.


 Tämä päivä meni vielä kaupunkireissulla.

Lokit vastaanottavat uudet tulijat Kauppatorilla...

 ...rihkamakojuja on nyt ihan turistipaikkojen tyyliin ja siellä näyttää olevan myös ruokailutelttoja,...
... vaikka itse nytkin poikkesin syömään Suomen parhaan lihapiirakan. En huomannut, että naapurikahvilassa olisi ollut EU:n parhaat piirakat.