Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Yökukka

Orvokki

01.06

Aloitan kesäkuvien laittamisen taas kesäkuun alusta, kun kesäkuussa tulee eniten otettua kuvia.

Kukkii

Phalaenopsis 'Philadelpia'.
Näitä minulla on kaksi ja nyt aloittelee kukintaansa niistä pienempikasvuinen. Isompi on kuihduttanut kukkiaan toisesta vanasta, elin sen kukinta alkaa olla ohitse.

Uusi vuosi

1.1.11
Lumityöt on taas kerran tehty. Lunta oli satanut ehkä reilu viisi senttiä, mutta kova tuuli oli tehnyt aikamoisia kinoksia. Vauhtia täytyisi ottaa, että auton saisi ulos tallista, kun oven edessä on puoli metriä kinostunutta tiivistä lunta. ;)

Uusi vuosi

1.1.11
Kompostilla käydessä huomasin, että kasvihuoneen katollekin on kertynyt aika paljon lunta, joten täytyy ne pudottelemassa pois, ennen kuin painoa kertyy liikaa.

Uusi vuosi

1.1.11
Kompostikin ovat hyvin lumen suojassa.

Uusi vuosi

1.1.11
Kierros jatkuu, tässä näkyy saunarakennuksen katolle ja puupinojen päälle kertyneet lumikinokset kauempaa.

Uusi vuosi

1.1.11
Roska-astin päällekin on kertynyt aika paljon lunta ja kun ensi keskiviikkona on sen tyhjennys, niin pitänee lumet nyt poistaa ja yrittää löytää jotain tyhjennettävääkin sinne. Viime talvena kerran annoin tuon olla noin ja kuvittelin, että tyhjentäjät ymmärtäisivät, ettei sinne ole mitään aikoihin laitettu, kun lunta oli päällä puoli metriä ja olisivat vaan jättäneet sen katsomatta. He olivat kuitenkin kaivaneet säiliön esiin ja sitten laskuun oli merkattu: turha käynti ja olikohan se jotain kolme euroa.

Uusi vuosi

1.1.11  
Tuuli puhaltaa isojen peltoaukeiden yli ja sitä kasaantuu meidän pihaan normaalia enemmän, kun se pysähtyy puihin ja rakennuksiin.

Uusi vuosi

1.1.11
Itä- ja pohjoistuuli puhaltaa vuorotellen lumisateen aikana ja tekee hienoja taideteoksia.

Uusi vuosi

1.1.11
Vuosi alkaa pilvisenä, tuulisena ja lumisateisena.