Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kuvauskierros.

Päivä meni kaupungissa kuauskierroksella, joka alkoi Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta ja se kierrettiinkin nyt perusteellisen tarkasti.



Annalassakin tehtiin pikakierros ja sen jälkeen käytiin myös Kumpulan kasvitieteellisessä, mutta sieltä kuvasin vain kasvejä, eikä tullut mitään yleiskuvia otettua.


Seuraava kohde oli Gardenia Viikissä ja siellä oli tehty todella hieno rinneistutus. Sen jälkeen poikkesimme Marjaniemen siirtolapuutarhaa katsomaan, mutta se oli pieni pettymys, kun pensasaidat ovat niin korkeat, ettei istutuksia juurikaan näe.


Siksi ajelimmekin Vuosaaren Kallvikiin meren rantaan ja kävimme erään kurssikeskuksen laiturilla ihailemassa maisemia. Tie sinne oli aivan kuin olisi ajellut Punkaharjulla.



Päivän päätteeksi oli vielä kaksi pihavierailua ja ensimmäisessä oli mukavia kissoja vastaanottamassa kävijöitä.



Kumma juttu, että aina kun menee katsomaan toisten puutarhoja, niin mukaan tarttuu uusia kasveja.

Päivän kuva.

Hieno aamu ja hieno päiväkin tulossa. Vähän pilveä taivaalla, mutta muuten mukavan tuntuinen ilma ja sammalleimut alkavat olla parhaassa kukassa.

Illan viimeinen kukka.

Soikkovuorenkilpi, Bergenia crassifolia.