Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Päivän perhonen.

Plebeius optilete, juolukkasinisiipi.
Perhosillakin on suolaisen nälkä näillä helteillä ja tämä tykkäsi imeskellä hikeä sormesta.

Perhosten kuvaaminen on joskus aika haastavaa puuhaa.
Ensimmäisen kuvan otin vasemmalla kädellä oikean käden sormella olevasta perhosesta ja sen jälkeen se siirtyi lähemmäksi silmää, että varmaan hyvin se näkisin, mutta kuvaaminen olikin sitten hankalampaa. ;)

Päivän kuva.

Viime yö meni taas aika pitkään perhosten kanssa ja otin kuvan auringonnoususta aamu neljän aikaan.
Aika helteinen päivä tulee tästäkin, kun mittarilukema on jo nyt +26°C.

Illan viimeinen kukka.

Tulikuusama, Lonicera x brownii.

Puusavottaa.

Vaikka päivällä lorvinkin heinätöitä katselemassa, niin sain kuitenkin taas uuden pinon pätkittyä puita liiteriin. Vanha koivupino loppui ja nyt puut vaihtui isompiin havupuihin.

Viime kesänä ostin nämä puut eräältä puiden kaatoa harjoitelleelta mieheltä. Puut oli katkottu aivan epämääräisen mittaisiksi, jotkut olivat 25cm ja pisimmät lähes puolimetrisiä. Koska niitä on hankalaa pinota eripituisina ja pisimmät ei edes mahdu uuniin, niin ne täytyi sirkkelillä pätkiä saman mittaisiksi ja tuloksena on myös kasa tuollaisia 5-25cm:n palikoita. ;)