Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Yön perhonen.

Angerona prunaria, male, luumumittari, koiras.
03.07.2012

Viime yönä tuli minulle ensimmäisen kerran tällainen muunnos.
Luulin jo valolla, että saan jonkun uuden lajin, mutta ei sittenkään. :)

Päivän kissavideo.

Vaihteeksi kiipeilyä omenapuuhun. :)

Kuvauskierrokselta.

Hepialus humuli, male, humalaperhonen, koiras.
04.07.2012

Tätä en olekaan aikaisemmin nähnyt päivällä,
mutta nyt löysin sen lymyämästä heinikossa.

Päiväperhosia kuvaamassa.

Lycaena hippothoe, ketokultasiipi.
02.07.2012

Piikillä taas.

Pari päivää sinnittelin kipujen kanssa, mutta tänä aamuna valvotun yön jälkeen oli pakko lähteä taas päivystykseen hakemaan kipupiikkiä. Jo eilen mietin menemistä, mutta kun kipu vielä oli jotenkin siedettävällä tasolla, niin jätin lähtemättä.

Yöllä kyllä kadutti, etten mennyt sinne jo eilen. Nyt aamulla pääsinkin yllättävän nopeasti lääkärille ja hoitajalle, joka antoi nyt kaksikin piikkiä. Hän sanoi, että olipas tuuria, ettet tullut eilen tai maanantaina, kun siellä oli ollut tuntien jonot ja ihmiset vihaisina jonossa. Joten oli kuitenkin ihan hyvä, että siirsin menoa.

Yöllä ja aamulla kipu oli todella kovaa, eikä jalkaan voinut nojata oikeastaan yhtään, kun se petti alta kivuliaan vihlaisun vuoksi. Piti aina varmistaa pystyssä pysyminen toisella jalalla tai kädellä ottaa tukea jostain.

Nyt on ihan kummallinen olo, kun ei ole enää minkäänlaista kipua, eikä tarvitse pelätä jalan pettävän alta. Ja nyt sain reseptin lisäkipulääkkeille, jos kipu taas palaa :)

Päivän kuvat.

 Nyt on tieremontti täysin valmis, kun tänään tehtiin ajoratamaalaukset...

 ...pieni omituisuus maalauksiin tuli meidän liittymän kohdalla...

...keltainen sulkuviivä nimittäin on maalattu niin, että meidän liittymästä vasemmalle kääntyessä joudumme rikkomaan liikeennesääntöjä ylittämällä keltaisen viivan.
Tai sitten meidän pitäisi lähteä vain oikealle Helsingin suuntaan ja tulla takaisin toisesta suunnasta.
Tässä olisikin hyvä kysymys poliisille, että onko tuo ainut konsti kulkea rikkomatta liinnesääntöjä. ;)
Keskimmäisestä kuvasta näkyy sekin, että Helsingin suuntaan mennessä keltainen sulkuviiva loppuu kummallisesti ennen oikealle kaartuvaa mutkaa, jolloin vastakkaisesta suunnasta tuleva kulkuneuvo voi olla hyvinkin lähellä, mutta mutkan takana näkymättömissä.

Illan viimeinen kukka.

Lehtosinilatva, Polemonium caeruleum.
03.07.2012

Yön perhonen.

Hypomecis roboraria, male, jättiharmomittari, koiras.
01.07.2012