Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Perhosia.

Argynnis paphia, keisarinviitta.

Nymphalis antiopa, suruvaippa.
Tänään oli lämmin ja aurinkoinen päivä.
Oli tarkoitus lähteä pyöräilemään, mutta en malttanut, 
kun pihassa lenteli paljon perhosia, näitä harvinaisempiakin muutama.

Herukkaperhoset ovat oppineet käymään syöteillä ja niitä olikin puolisen tusinaa.
Muutamia sitruuna- ja lanttuperhosia lenteli myös pihassa.

Päivän kissakuvat.

 Kauno oli tänään ahkeroinut jo aamusta lähtien ja matolla odotti saalis...

 ...ja päivällä oli toinen ilmestynyt pihan hietikolle...

...väsyhän tuollaisessa urakoinnissa tulee ja päivänokoset piti välillä ottaa.

Katon siivousta.

 Aamulla huomasin, että saunan katto on ihan keltaisena koivunsiemenistä...



...ajattelin puhdistaa katon puhaltelemalla siemenet alas...

 ...mutta eihän katto sillä siistiytynyt, koska siellä oli paljon sammaltakin...

...ja niin sitäkin piti alkaan harjaamaan pois, mutta en koko kattoa ehtinyt tekemään.

Päivän kuva.

Aurinkoinen ja lämmin päivä tänäänkin, mittarilukemaon nyt +22,3°C.
Eilen hikoiltiin lapion ja kuokan kanssa salaojan peittämisessä 
ja siksi tänään on huilipäivä ja hieno pyöräilykeli.

Illan viimeinen kukka.

Krassi, Tropaeolum majus.
04.08.2012