Panoraamakuva pihasta.

Panoraamakuva pihasta.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Illan viimeinen kukka.

Orvokki, Viola sp.
20.05.2012.

Päivän perhonen.

Panolis flammea, mänty-yökkönen.
17.05.2012.

Nyt kun olen aloittanut kesän kuvien lajittelemisen ja nimeämisen,
niin laittelen välillä myös perhosten kuvia.
Tällä oli niin hieno kampaus, että otin sen siksi mukaan.

Päivän kissakuvat.


Kun en ole nyt paljoa ehtinyt kuvailemaan kissoja,
niin laittelen sellaisia vanhoja kuvia,
joita en ole aikanaan ehtinyt laittamaan.
Tässä Kauno harjoittelee keväällä kynsien teroittamista.

Päivän kuvat.



Mukavan lämmin ja päivä on tänään, mittarilukema on nyt +8°C.
Puupino nousee pikkuhiljaa,
vaikka monet halkaistavat puut ovat aika kieroja.
Eli ei noista puista olisi sahatavaraksi olisi ollut,
ennemminkin osa niistä olisi sopivaa potkurilaudan materiaalia.

Illan viimeinen kukka.

Tulppaaneja.
19.05.2012.

Keväinen video.

10.05.2012.
Viime keväänä Tammisaaressa.